Kriittisissä ympäristöissä teknologian toimivuus on turvattava. InfoCare varmistaa, että teknologia toimii jokapäiväisessä elämässämme, myös sairaalaympäristössä. Pidämme huolen siitä, että sairaalahenkilökunnan laitteet ovat toimivia, ajan tasalla eikä potilasturvallisuus vaarannu.
24/7/365 toimiva Service Deskimme auttaa asiakkaidemme ongelmatilanteissa ympäri vuorokauden. Oli kyseessä sitten unohtunut salasana, reistaileva tulostin, ohjelman asennus tai ongelma potilastietojärjestelmässä, Service Deskimme on valmiina auttamaan. Ihan kaikkea ei voida ratkaista etänä ja siksi SD-tiimi tekee tiivistä yhteistyötä lähituen kanssa. Näin ongelma saadaan selvitykseen mahdollisimman nopeasti. 85 % kaikista ongelmista saadaan ratkaistua heti puhelun aikana. Muissa tapauksissa ne saadaan vietyä heti eteenpäin oikealle taholle selvitykseen.
InfoCare huolehtii noin 300 toimipisteen laitteista niin Uudellamaalla kuin myös sen ulkopuolella. Teknologiaa löytyy terveydenhuollon alalta joka lähtöön, joten ammattilaisemme on koulutettu pitämään huolta erilaisista laitteista. Me huolehdimme muun muassa tehotyöasemien, kannettavien tietokoneiden, erilaisten näyttöjen, puhelimien, tablettien, hoitoalueen työasemien sekä tulostimien toiminnasta. Pelkästään näyttöjä löytyy moneen lähtöön. On röntgen näyttöä, uimarataa ja ovinäyttöä. Myös tulostimista löytyy potilasranneketulostimia, tarratulostimia lääketarroille sekä ihan tavallisia tulostimia. Tämän lisäksi löytyy monenlaisia erilaisia hoitajien kutsulaitteita. Joten kyllä, InfoCarelaiset hallitsevat laitteet kuin laitteet.
Marek Aivila, InfoCaren Account Business Manager
Service Deskin ja lähituen lisäksi terveydenhuollon alalta löytyy useita eri asiakkaan määrittämiä projekteja, joissa olemme mukana. Löytyy erilaisia laitevaihto- ja tulostinprojekteja, jotka liittyvät laitteiden ja tilojen käytön optimointiin. Isoimpiin projekteihimme kuuluu esimerkiksi koko työasemien elinkaaren hallinta. Asiakas on määrittänyt laitteelle elinkaariajan ja joka vuosi keräämme listan laitteista, jotka ovat tulleet elinkaarensa päähän. Teemme asiakkaalle hankintaesityksen työasemista, jonka hyväksynnän jälkeen tilaamme uudet työasemat ja asennamme ne käyttövalmiiksi sovelluksineen. Vanhat työasemat kerätään pois ja kierrätetään asiakasvaatimusten mukaisesti. Koska sairaalaympäristö on ympäristönä erittäin kriittinen, on uusi työasema pystyttävä vaihtamaan nopeallakin aikataululla. Vasteajat ovat kriittisiä, ratkaisuaika voi olla vain 2 tuntia. Lifecycle Management eli meidän elinkaarenhallintatiimimme hoitaa myös laitteiden mallintamisen. Mallinnukset ovat osa standardoidun työasemaympäristön rakennusta ja ylläpitoa, jolla tuotamme asiakkaillemme heidän tarpeitaan vastaavia kokonaisuuksia. Laitemallinnuksilla mahdollistetaan laitteiden esiasennukset ja varmistetaan että loppukäyttäjät saavat käyttöönsä toimivan laitteen.
Hoitoalueen työasemien eli HATA-laitteiden toimivuus on pystyttävä varmistamaan jatkuvasti. HATA-laitteita löytyy sairaalan kriittisistä ympäristöistä kuten leikkaussaleista, heräämöistä, teho-osastoilta, lääkehuoneista, synnytyssaleista ja potilashuoneista. Ammattilaisemme ovatkin varautuneet työskentelemään myös hektisessä ympäristössä.
Myös muuttoprojektit ovat isossa roolissa sairaalaympäristöissä. InfoCare on mukana auttamassa, jotta teknologialaitteet saadaan siirrettyä turvallisesti paikasta toiseen ja asennettua oikein käyttäjää varten. Esimerkiksi siltasairaalaan InfoCare asensi yli 1000 työasemaa, 300 hoitoalueen työasemaa sekä 300 tulostinta. Esiasennuskeskuksemme mahdollistaa suurten laitemäärien esiasennuksen. Ammattilaisemme pitivät huolen verkkojen kytkennästä sekä uusien laitteiden asennuksesta ja vanhojen laitteiden kierrätyksestä. Olemme mukana mahdollistamassa myös sairaaloiden modernisointia. Kriittisessä ympäristössä muutot ovat hektisiä ja laitteet on saatava asennettua nopeallakin aikataululla.
Tekniikan määrä sairaalaympäristössä on valtava. Siksi on tärkeää, että apua on aina saatavilla. On myös tärkeää muistaa, että ihmiset ovat se tärkein osa työtämme. Meidän tehtävämme on mahdollistaa hoitohenkilökunnan mutkaton työskentely ja sujuva potilastyö.