Ville Landtman aloittaa 6.11. Onitio Finland Oy:n kehitysjohtajana. Landtmanista tulee Suomen johtoryhmän jäsen, ja hän raportoi tehtävässään liiketoimintajohtaja Jori Sistoselle.
Landtman siirtyy Onitiolle Elisalta, jossa hän on tehnyt pitkän uran työskennellen erityisesti yritysasiakkaiden ulkoistuspalveluliiketoiminnan vetäjänä. Tätä ennen Ville on toiminut erinäisissä yritysasiakkaiden IT-liiketoiminnan tehtävissä.
– Hienoa että saimme Villen mukaan uudistuneen ja vahvassa kasvussa olevan Onition matkaan. Ville tuo meille lisää osaamista palveluratkaisuiden ja IT-loppukäyttäjäpalveluiden kehittämisestä. Uskon että myös Villen tyyli ihmislähtöisenä ja käytännönläheisenä johtajana sopii erinomaisesti meidän arvoihin ja työympäristöön, sanoo liiketoimintajohtaja Jori Sistonen.
– Odotan innolla pääseväni uuden tehtäväni osalta vauhtiin ja tutustua uusiin kollegoihin. Uskon, että pystyn tuomaan taloon kokonaisvaltaisesti uusia ajatuksia ja ideoita. Onitio tuntuu erittäin mielenkiintoiselta ja uudelta suunnalta urallani sanoo Ville Landtman.